Piikkilangan KV-näyttely (4. kesäkuuta) oli viileästä säästä ja satunnaisista sateista huolimatta jälleen kerran Meripelastajalle yhtä voitonjuhlaa! Menestystä niitettivät niin omat koirani kuin Meripelastajan kasvatitkin molempien rotujemme kehillä.
Landseerkehä pyörähti käyntiin aamulla sadesäässä. Mukana olleista uroskasvateistani Meripelastajan Nokikolari ja Meripelastajan Neliveto palkittiin erittäin hyvällä. Ensimmäisenä kehässä käväissyt Meripelastajan Nimetön sai tuomarilta ilokseni vaaleanpunaisen nauhan ja sijoittui "Paras uros"-kehässä toiseksi häviten vain Vesselille.
Narttuja oli tällä kertaa mukana vain kaksi kappaletta, molemmat omia koiriani. Ariel palkittiin erittäin hyvällä ja Delfi sai, ehkäpä odotetustikin, vaaleanpunaisen nauhan ollen siten narttujen paras.
ROP-tittelin vei Vesseli ja voitte vain kuvitella niiden riemunkiljahdusten määrää kun tajusin, että tuomari sijoitti Vesselin rotunsa parhaaksi! Jo pelkkä laatumaininta erinomainen oli sekin meille voitto itsessään, mutta että vieläpä PU1, ROP, SERT ja CACIB! Jostain syystä Vesseli on alkanut viime kuukausina pärjätä näyttelykehissä, vaikka aikaisemmin tipahteli suhteellisen tasaisesti erittäin hyvää.
Nöffikehän aikana ei onneksi tiputellut vettä, mutta aamupäivän sateilla oli ikävä vaikutus maaperään, sillä kehä oli yhtä muta- ja ruohovelliä. Pienet vastoinkäymiset eivät kuitenkaan meitä nujertaneet. ;) NUO-uroksena esitetty Meripelastajan Ongelmanuori sai tuomarilta erinomaisen ja sijoittui "Paras uros"-kehässä kolmanneksi. Avointen urosten joukosta vaaleanpunaisen nauhan saivat Gio ja Meripelastajan Outolintu, joista jälkimmäinen palkittiin parhaana uroksena.
Nartuissa ei ollut kasvattejani ja omista koiristanikin mukana oli vain Hennie, jolle tuomari ojensi punaisen nauhan. Kokonaisuudessaan avoimia narttuja oli neljä kappaletta ja vain yksi niistä sai erinomaisen ollen siten narttujen paras.
ROP-kehässä vastakkain olivat Meripelastajan Ongelmanuori ja minulle uusi tuttavuus Mermaid's Pink Shell. Suureksi ilokseni Jäynä-kasvattini vei kotiin nöffien ROP-tittelin. Päivän ehdoton kohokohta oli kuitenkin uroksen RYP4-sijoitus - suuret onnittelut Kirsille ja Jäynälle!
Näyttelypäivä meni siis kosteista tunnelmista huolimatta hienosti ja niin kasvattini kuin omat koiranikin ylsivät hienoihin saavutuksiin. Näin jälkeenpäin harmittelin etten tajunnut ilmoittaa Meripelastajaa lansujen kasvattajaluokkaan, kerrankin siihen olisi ollut tilaisuus! Noh, ehkäpä ensikerralla...
Näin lopuksi mainittakoon, että kävin näyttelyssä jututtamassa leonbergi-ihmisiä ja näillä näkymin laumani jatkoksi on kesällä muuttamassa leonpoikanen. Tarkempia tietoja pennusta ja sen kasvattajista kerrottakoon kuitenkin vasta myöhemmin.

0 kommenttia:
Lähetä kommentti