Landseerit ja newfoundlandinkoirat saivat rinnalleen leonberginkoiran kun kasvatustoimintamme laajeni tähän upeaan rotuun. Ensimmäinen leonberginkoira muuttaa iloksemme laumanjatkoksi heinäkuun alulla, herra tulee olemaan viralliselta nimeltään Vimmakintun Alppileijona ja näin tutummin pelkkä Simba. Enemmän ajatuksiani kyseisestä koirasta ja leonberginkoirakasvatuksesta on luvassa sitten kun herra saapuu taloon, esimaistiaisia voi kuitenkin lueskella Kasvatusperiaatteet-sivulta. ;)
Kasvatus- ja pelastuskoiratoiminnan ohella Meripelastajassa pyöritetään nyt hoitajatoimintaa. Valitettavan harva virtuaalikennel ottaa nykyisin hoitajia, joten ajattelin omalta osaltani korjata vähän asiaa. Hoitajatoimintamme on omien kiireideni vuoksi varsin vapaamuotoista, vailla minkäänsortin tasoja tai pisteytyksiä. Pyrin kuitenkin tulevaisuudessa pitämään mahdolliset hoitajat mahdollisimman kiireisinä - eivätpähän pääse kyllästymään! ;) No ei vaineskaan, ei hoitajia pidetä meillä minään orjina. Nyt jään jännityksellä odottelemaan saadaanko meille hoitajia laisinkaan. En yhtään osaa arvioida kuinka paljon kysyntää voisi olla kun tarjontaa ei ainakaan viime aikoina ole juuri ollut näissä piireissä, joissa itse liikun.
Siinäpä ne kaikkein suurimmat muutokset tulivatkin. Noiden ohella muokkailin vähän sivuston rakennetta ja tekstejä. Käykäähään siis tutustumassa uudistuneeseen Meripelastajaan!

0 kommenttia:
Lähetä kommentti